keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Gran kanaria! 2/4

Viime kanarianmatka postauksesta onkin jo aikaa, kun on ollut niin valtavasti kiireitä! Nyt kuitenkin virun kotona noroviruksessa, joten kerrankin aikaa on riittämiin! ;)

Jos et ole päässyt lukemaan ensimmäistä osaa matkailusta Gran kanarialla täältä se löytyy!


Viime kerta jäi siis siihen, kun oltiin jo hieman päässeet tutustumaan Gran Kanarian sisämaahan vuokra-auton voimin, sekä lähialueisiin yhden retkikuntalaisista ollessa kipeänä. 


Kimmo onneksi parantui muutaman päivän sairastettuaan, ja pääsimme taas käyttämään vuokra-autoamme!
 Lähdimme ajelemaan merenrannalla mutkittelevia vuoristoteitä (suomalaisena outoa ajatella sanoja ranta ja vuoristo lähekkääin, täällä kun ei ole kukkulan nyppylääkään edes sisämaassa :D).
Etsittiin siis melko lähellä sijaitsevaa Puerto de Moganin kylää. Oltiin kuultu kehuja, ja jossain matkaoppaassa sitä oltiin kutsuttu Gran Kanarian Venetsiaksi! Matkaan meni hieman enemmän aikaa kun luultiin, mutta onneksi sieltä loppujenlopuksi kuitenkin putkahti vuoren takaa pieni Puerto de Moganin kalastajakaupunki.

Pieni....? Sitä se ei näköjään ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen, ja pettymys iski kyllä aika karvaana kun näimme isot Hyperdino ostoskeskukset, suuret tenniskentät ja hotellit ajaessamme kaupunkiin sisään melko kaukana merenrannasta (kaupunki oli levittäytynyt pidemmälle sisämaahan päin, merenranta alaahan on vain rajallisesti). 

Lisäksi ihmettelimme lisänimeä Venetsia, sillä emme nähneet kanaalin kanaalia tai mitään muutakaan venetsiaan viittaavaa. Helpotukseksemme huomasimme kaupungin muuttuvan hieman nätimmäksi mitä lähemmäs rantaa menimme. Rumemmille ja suuremmille rakennuksille löytyi näköjään tilaa vain kauempana rannasta. 

Loppujenlopuksi Kaupunki muuttui oikein pittoreskin näköiseksi lähellä rantaa, missä sijaitsi valkoisia värikkäin koristelluin koristeltuja taloja ja paljon värikkäitä kukkia.

 
Löysimme aivan uimarannan vierestä mukavan parkkipaikan :)!

Kävellessämme aurinkoisilla talojen välissä kulkevilla teillä aloimme ihastua kylään vielä enemmän! Paikan ensivaikutelma petti, pahan kerran! Kadut olivat kävelykatuja, joten niissä kävellessä ei tarvinnut väistellä autoja. Lisäksi joka puolella oli vihreälehtisiä puita, palmuja, pensaita sekä ihanan värikkäitä kukkia!


Myös syy lisänimeen löytyi, nimittäin rannassa talojen ali kulki pieniä kanaaleja, ja yhdessä kohtaa kaupungin läpi kulki hieman pidempikin kanaali, tosin se oli talvisin lähes kuiva :D

Ravintoloita löytyi myös paljon, laidasta laitaan. Eräässä ravintolassa saimme ravintolan itse pienellä kalapaatilla kalastettuista tuoreista kaloista tehtyä ihanaa ruokaa, mutta toisena päivänä (kyllä, palattiin tänne useaan otteeseen C; ) saimme uimarannan viereisestä ravintolasta epäilemättä lämmitettyä pakasteruokaa... Kannattaa siis hieman tutkailla eri ravintoloita!

Puerto de Moganin venesatamassa oli ihanan kirkasta vettä <3! Kuvassa näkyy myös pikkukaloja, joille joku lähellä heitteli leivän palasia.


Voih, tuota aurinkoa on nyt täällä suomen kaamoksessa ikävä!

ohhoh... Noloa, multa on sormi lipsahtanut linssin
alareunaan :D





















Niinkun viimekin kanarian matkaa koskevassa postauksessa, sain tähänkin napsittua kissasta muutaman kuvan. Tosin kuvan kissan pulleasta mahasta ehkä näkyykin, ettei kyseessä ole tällä kertaa kulkukissa,
vaan kahvilan oma lemmiikki :)




Seuraavat päivät oli taas pienoista laiskottelua, josta ei kuvia löydy (voisiko laiskottelua edes kuvata?). Nerokkaasti kuitenkin korjasin matkakynsiäni, jotka olivat alunperin vihreä& tuo nimettömän ihmeellinen liila lakka. Vihreä lakka kuitenkin kului kynsien päästä, joten tein siihen ranskalaisen manikyyrin pinkillä. Pikakuivattaja kuitenkin hieman sotki hommaa...


Jaksaako vielä pysyä mukana? Seuraavana on nimittäin luvassa Las Palmasin retki C;!

Eli ajeltiin jonkin aikaa (parisen tuntia? on koko retken aikana ajettu niin paljon, että ajantaju menee!) Ja saavuttiin parin mutkan kautta (kirjaimellisesti! Käännyttiin väärälle tielle!) Las Palmasiin. Tähystelin vähän, ja vielä ei ainakaan silmiin pistänyt hulppeat pilvenpiirtäjät (mistäköhän olin edes saanut sen mielikuvan? :D)

Etsittiin parkkihalli/parkkiluola, hetki pyörittiin ympäriinsä, ja sitten turistinvaistolla hakeuduttiin lähimpään kahvilaan.


Kahvila näytti valtavan ihanalta kaiken maailman värikkäillä mosaiikkikoristeluineen, ja pikkusiskoni tilasi sieltä kaakaon (huh, tällä helteellä!). Kaakao näytti kieltämättä hyvältä, kunnes maistaessani muistin että kaakao on minusta pahaa. 
Tuosta asiasta ihmiset kyllä aina kyselee ja ihmettelee, että miten voi olla ihminen joka ei pidä kaakaosta. Mun mielestä siinä maussa on jotain... Epämukavaa ja tunkkaista! Mutta vaikka inhoan kaakaota, rakastan suklaata!! Varsinkin Fatserin sininen menee aina C;! Ja suklaakakut!! Ja muffinssit! Paisi sellaiset jotka maistuu kaakaolta.... 

Juu mutta ei sen enempää kaakaosta (varsinkaan lämpimän Kanarianmatkailun merkeissä!).

Lähellä oli joulukuvaelma, sekä pieniä koululaisia luokkaretkellä. 
Kuvaelman suunnasta en kuitenkaan oikein saanut kiinni, ja harjailin sen läpi satunnaisessa järjestyksessä. 


Las palmas ei kyllä aivan ollut sellainen kuin kuvitelmissamme, ehkä vain osuimme valtavan Las Palmasin rappautuneemmalle osalle? 

Päätettiin lähteä ensin vanhan kaupungin puolelle, ja sen jälkeen kävelykadulle shoppailemaan ;)

Vanha kaupunki oli oikein mukava :) Myönnettäkööt että kiertely siellä jäi vähäiselle, kun alkoi nälkä kurnia mahassa (aikaisemmin otettiin siis vain juomat) ja sopiva paikka tuli puiden varjosta näkyviin.


Ei voi olla mahdollista! Meilä löytyy hotellihuoneesta kolme maalausta/piirrosta (tutkin ne tarkalleen, ja ihme kyllä, ne ei ole kopiokoneella monistettuja vaan alkuperäisiä! :D). Yhdessä maalauksessa on eräs kukkula, johon törmäsimme autolla ajaessamme, ja jonka päällä köllöttävästä erikoisen muotoisesta kivestä ei voi erehtyä.
Nyt täällä Las Palmasissa törmäsimme toisen maalauksen maalauspaikkaan, yllä oleva valokuva on kuva kohdasta josta maalaus on maalattu! Valtavia onnenkantamoisia, sillä kummatkin olisi voineet jäädä helposti huomaamatta, ja on muutenkin jo suorastaan ihme että satuttiin samaan paikkaan edes yhden maalauksen maalauspaikan kanssa!

Enää kolmannen maalauksen paikka löytämättä ;)!


Wanha kirkko!

Hieno vanha talo! Tuossa kelpaisi asua!



Löytyihän se mukava toustipaikka!


Isojen puiden siimeksessä oli mukava nauttia toustit. Lisäksi sekoilin uudella kuvankäsittelyohjelmalla ja liittelin salaa kaikkien matka-seuruelaisten kasvoja Mona Lisan ja vapauden patsaan kasvojen tilalle :D 

Cokis oli lasipullosta ja lasissa oli sitruunan siivu sekä jäitä, yksi maailman monista asioista joilla mut saa lahjottua pitämään kahvilasta kuin kahvilasta ehdoitta!



Kaikista huonoin kuva! Kaikissa muissa (paljon parenmissa) näkyy jollain tavalla pikkusisko :D

Jonkun ison merkkitalon portaikolla oli armeija erilaisia, vihreäksi maalattuja rautakoiria. 



Kaupat eivät olleet kummoisia kauppakadulla. Vaikka vaivalla shoppailtiinkin, oli pikkusisko ainoa joka sai ostettua jotain, ja hänkin vain korun. sieltä löytyi H&M, Zara ja muita ketjuliikkeitä, joten kaikkea samaa löytyy myös suomesta. Ehkä pidemmältä tai muualta kaupungista olisi löytynyt paremmat shoppailuapajat, mutta turisteina ei niistä tiedetty.

Murtuneina mentiin jogurttijäätelölle, ja mun omassa on valjosuklaa- ja kinuskikastiketta sekä toblerone rakeita. Se oli varsinainen shoppailun kohokohta!


Puu parka, alkaa vähän tila loppua... :D
Paluu matkalla tömättiin vielä kerran ihmeelliseen Las Palmasin ilmiöön, nimittäin animoituun liikennevaloon. Toisin sanoen liikenevalossa se vihreä tyyppi käveli oikeasti, ja yläpuolella sekunttikello näytti paljon oli vielä aikaa ennen kuin tulisi punainen valo. Kun aika oli lopussa, alkoi vihreä tyyppi juosta. 
Kuvasin tästä kultturishokin aiheuttaneesta ilmiöstä videon, mutta siitä tuli epäselvä ja suttuinen, kun en kuitenkaan voinut pysähtyä suojatielle kuvaamaan ;D

Mutta lopuksi oli aika lähtöön! Haettiin auto, harmiteltiin shoppailemattomuutta ja lähdettiin kokemus (ja lompakko) rikkaampina viilettämään takaisin hotellia päin.



Tähän loppui tämän kertainen matkakertomus, vielä kaksi osaa jäljellä ;> Vielä on tulossa lisää vuorimatkailua, sukellusveneilyä, sekä se ihmeellinen jouluaatto purjeveneellä!




keskiviikko 23. tammikuuta 2013

11. kysymyksen haaste!

Kynsilakkahuuruja blogin Napa haastoi minut tähän haasteeseen! Kiitän valtavan paljon, sillä tämä on ensimmäinen haaste johon minua on ikinä mukaan pyydetty C:

Eli kerron ensiksi 11 asiaa minusta, vastaan yhteentoista haastajan keksimään kysymykseen, ja keksin 11 kysymystä seuraaville, alle 200 lukijan bloggareille joille lähetän tämän kiertoon.




Ja 11 juttua minusta:


1. Olen 1/4 Saksalainen (äidin isä on Saksalainen).

2. En puhu sanaakaan Saksaa :D

3. Minulle syntyi kaksi vikkoa sitten serkku samana päivänä kuin minä synnyin, ja kellonaika heitti mun syntymästäni about 10 min ;D! Hänen nimensä olkoon Meri Junior!

4. Ainiin, ja nimeni siis on Meri C; Joidenkin luokkalaisten kesken nelosella Merry Christmas!

5. Isä ja äiti erosivat kun olin 7. Äidillä on nyt ollut mies ystävä jo 2,5 vuotta :>

6. Perheeseeni kuuluu myös Armi-pikkusisko ja Musta, sekarotuinen (viipurin katukoiran pentuna syntynyt) Rudi-koira. Lisäksi minulla oli Gerbiilit Lumi (valkoinen) ja Laku (musta) pikkusiskoni kanssa, mutta enää Laku on elossa, koska Lumi kuoli nuorena jonkin asteen heikkoon sydämmeen tai johonkin muuhun synnynnäiseen vaivaan... ;(


7. Oon sitä mieltä että fazerin uudistettu ulkonäkö on paljon huonompi kun vanha
                       
 Vanha:                                                                       Uusi:
8. Isä remontoi vanhaa majakkalaivaa asuinkäyttöön, ja viime perjantain ja lauantain välisenä yönä päästiin nukkumaan siellä ensimmäinen yö (;

9. Kynsilakka harrastus alkoi puolivahingossa, kun hullaannuin Berliinissä halvoista Essence merkkisistä lakoista, ja ostin niitä lähes 20!

10. Hyvä ystäväni on muutanut Brasiliaan :<< Hän on nyt ollut suomessa melkein 2 viikkoa lomalla, mutta lähtee huomenna ;((

11. Inhoa sunnuntaita vain koska tiedän että sunnuntain jälkeen tulee maanantai ;D 



Napan kysymyksiä minulle:


1. Lempi kynsienkoristelutekniikkasi?
-Hmm... Sellaiset epätavalliset ja monimutkaiset, usein itsekeksityt C; Esim. tykkään tehdä itse fimomassasta kynsiin pienenpieniä koristeita! Tulee myös valtava onnistumisen tunne kun keksii koristella kynnet sellaisella tavalla, mihin ei ole aikaisemmin törmännyt!

2. Miten haluaisit kokeilla koristella kynsiäsi, mutta mitä et ole vielä toteuttanut?
-No, mulla on vihkonen täynnä kaikia kynsi-ideoita joita en vielä ole toteuttanut... se kyllä täyttyy nopeammin kuin ehdin niitä kokeilemaan!
 Mutta siis ehkä haluaisin nyt mieluiten kokeilla pitkästä aikaa jotain hienoja 3D fimomassakoristelua, vaikkapa pieniä taloja kynsiin? Eikun nyt kirjottaessani sain uuden idean :D:D! teen tekonurmikosta kynsiini jalkapallokentän, valkoisella kynsilakalla niitä ihme rajaviivoja ja Fimomassasta pienen jalkapallon! Taas uusi idea mun vihkoseeni :D

3. Mistä haet inspiraatiota kynsiisi?
-Kaikkialta... Usein saan ideat vahingossa :D

4. Kauanko olet harrastanut kynsienkoristelua?
- No säännollisesti vasta blogin aloittamisen jälkeen, mutta sitä ennen lakkailin harvakseltaan.

5. Oletko kokeillut rakennekynsiä?
-En, enkä luultavasti tule kokeilemaankaan. Omat kynnet kullan kalliit!

6. Vähiten mieluisin koristelutekniikka?
Ehkä nyt leimailu, kun siinä meinaa mennä hermot! lisäksi jokavälissä pitää läträtä ja putsata kynsilakanpoistoaineella... Nono, mielummin maalaan itse ;)

7. Lempilakkasi jonka omistat?
Hmm... Vaihtelee usein, mutta just nyt ehkäpä mun uusi hololakkani, tai auringon valossa väriä vaihtava hopea/liila flakies lakka :) Toisella mainitsemistani en tosin ole vielä kynsiäni lakannut, mutta...

8. Inhokkilakkasi jonka omistat?
Taitaa olla tuollaiset kaksi Nulan merkkistä halpislakkaa... Haisee kuolleelta kalalta eikä peitä ollenkaan :P

9. Lemppari paikka ostella kynsilakkoja?
Ööö... Noh ostelen niitä sieltä täältä joten vähän hankala keksiä mitään erityisempää... Jos olisi rajattomasti rahaa niin ehkä jotkut nopeasti toimittavat nettikaupat, Kiks, Stokka ja muut kalliimpien kynsilakkamerkkien myyjät. Mutta kun sitä rahaa ei noin kalliisiin juttuihin valtavasti ole niin menen sanatomaksi :D

10. Kuinka monessa blogissa olet lukijana tällä hetkellä?
Hetki vain, kurkkaan... kolmessakymmenessä neljässä, jos oikein laskin :)

11. Kuinka vanha blogisi on?
Hieman yli 5 kuukautta :) Kyllä se aika rientää! (nojoo... on kyllä tuokin aika tuntunut ikuisuudelta :D)



Ja sitten mun omat 11 kysymystäni:


1. Mistä lyhyesti kerrottuna alkoi kynsilakkaharrastuksesi?

2. Tulipalossa sinulla on aikaa napata kiireen vilkkaa vain yksi lakka mukaan, minkä valitsisit? ;D

3. Onko sinulla jotain pitkään mielessäsi muhinutta kynsien lakkaus ideaa, jota et vain ole saanut tehtyä?

4. Jos voittaisit lotossa, mikä olisi aivan ensimmäinen tekosi?

5. Missä maassa viettäisit täydellisen lomamatkan?

6. Mitä harrastuksia sinulla on (jos on), ja mikä olisi unelmiesi harrastus?

7. Lempi kynsien koristelu tekniikkasi?

8. Ablsoluuttisesti ihanin väri maailmassa?

9. Lempilakkauksesi ikinä? Lisää toki kuva tuohon alapuolelle C;

10. Millä alkaa täydellinen päivä?

11. Ja viimeinen kysymys! Hmm... Missä paikassa juuri nyt vastaat näihin kysymyksiin? makoiletko kotisohvalla vai kirjoitatko kenties postausta välitunnilla koulussa?



Kiitos! Hankala oli keksiä omia kysymyksiä mutta sainpa nyt jotain tehtyä ;) Karmean kiire on ollut, ja on nytkin, niin kun aikaa riittää niin lisäilen tähän nimiä ja kysyn itse henkilöiltä, suostuvatko he tähän haasteeseen! Nyt ei vain ole kertakaikkiaan aikaa, mutta myöhemmin :)




torstai 17. tammikuuta 2013

Ihan vain hololakkaus!


Jonkin aikaa sitten oli CesarsShopin avoimissa ovissa, ja ostin sieltä Color Clubin Holo hues lakkasarjan perus hopeisen lakan, kun olin kuullut tästä lakasta niin paljon kehuja!

Ja kerron nyt heti, että kaiken maailman kehut, ne oli kyllä ihan totta!! Uskomattoman peittävä ja täysin ihana lakka!! Usein blogeja lukiessa olen törännyt tällaiseen holorakkauteen, ja nyt ymmärrän täysin miksi ihmiset on tähän hurahtaneet! <3 Aloin itekkin jo miettiä että hiljalleen voisi alkaa keräillä tästä noita muitakin värejä, vaikka tuollakin selviän jo pitkän aikaa :)

Tästä näkyy kuinka täydellisen ihana tuo on, kuivuu ihan tasaiseksi ja peittää täydellisesti jo kahdella kerroksella <3 Ja sitten tietenkin se tärkein! Eli tuo ihana efecti!! en ole mennyt melkein minnekkään saamatta tuolla lakalla huomiota ja ihailevia kommentteja! 

Voih... nyt mä vain hehkutan tätä... ei ole paljoa tällä postauksella muuta sanottavaa näköjään :D Mutta kun ei ole huonoja kommentteja tästä lakasta! :D




Hei, ja muuten! Historiallinen hetki, koska tämä taitaa olla ensimmäinen yksivärinen lakkaus koko plogin ajalta C; Niin se vain on, tää lakka ei koristelua kaipaa!


BIRTHDAYYY!!!! 14 v!!! :)))) :>


Jeee!!! Ikimuistoiset syntymäpäivät menivät juuri, oikeastaan jo viikko sitten oli oikea päivä, ja toissapäivänä juhlittiin sitä meillä kavereiden kanssa!<3 (julkaisin tämän nyt pahasti myöhässä, tällä hetkellä siitä on lähemäs viikko..)

Ja paljonko täytin? Noh... Neljätoista tuli tällä vanhuksella ikää, ja siinä mukana karmeat suorituspaineet neljätoistavuotiaan elämästä :D

Mutta pääasiassa synttärit ovat kiva juttu, ja siitä kivasta osuudesta kerron nyt :)

Aamu alkoi ihanalla synttärilauluun heräämiselä, ja perinteinen kroisantti aamiainen tuotiin sänkyyn :>! Lisäksi samalla tarjottimella aamiaisen kanssa matkasivat perheen synttärilahjat!!
Kuva kopsattu  täältä.

Yksi lahjoista oli O.P.I:n top ten minilakka kokoelma!! Ehkäpä teen kynnet joissa on jokaisessa yhtä noista lakoista C;! Lisäksi sain mm. mad madventures kirjan, jossa kerrotaan eri maiden kulttuureista ja tavoista, ja jos olet lähdössä matkalle vaikka Kiinaan, voit lukea kirjasta millä tavalla Kiinassa olisi suotavaa käyttäytyä, esim. mikä on kohteliasta, ja mitkä suomalaisille tavaliset asiat ovat siellä äärimmäisen epäkohteliaita. Todella kiinnostava kirja!


Sain tietää että peukun näyttäminen on joissain maissa törkeää, ja että tietyissä maissa ei saa kehua liikaa sisustusta, koska muuten talon isäntä kokee velvollisuudekseen lahjoittaa sinulle kehumasi taulun tai vaasin ;D.









Illemmalla syötiin vähän juustokakkua, ja isä ja mummo tulivat myös meille :) ikävä kyllä olin tuolloin jo kipeänä ja oksennustaudissa :(
Kynttilät olivat muutan mahtavan hienot! Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy, että välillä kynttilöistä tuli tuollaisia "sähikäisiä".

Isä toi siis mukanaan tuon kakun, ja toi mukanaan hieman muutakin... lahjani nimittäin!


ja se lahja.... oli..... MINIJÄRKKÄRI!!! Mun ilmeeni oli varmaan todella näkemisen armoinen kun avasin sen paketin!! Ihmettelin että mikä se oli, ja kun avasin sen niin hoin jotain:  Vau! Oikeesti!? Omg! jne. muita sanoja joiden käyttäminen ei olisi oikeesti tippaakaan mun tapastani :D (tai no jos ruvetaan pilkunviilaajiks, niin tota oikeesti sanaa tulee muutenki käytettyy kyl aika paljon... Esim. kiinnostusta näytän kaverien juttuja kohtaan kysymällä dramaattisissa kohdissa oikeesti? :D:D)

Enää opettelen hieman käyttöä, ja alkaa tänne blogiin tulemaan aivan uuden tasoisia kuvia!!



Muutaman päivän päästä alkoi valmistelut synttärijuhlia varten. Synttärikakuksi tuli epätavallinen lime-marenkikakku, kun ne perus täytekakut alkaa käydä tylsiksi vuosia tullessa. Lisäksi se on yksi mun lempi kakuistani (vai sanotaanko sitä piirakaksi?) niin että ihan hyvä valinta :)

Kuten näkyy, kakun marenki on vaaleanpunaista! Lisäksi lime-täytteestä piti tulla kirkkaan vihreää, mutta vasta kun oltiin kaadettu se tuohon vuokaan muistettiin ettei oltu värjätty sitä ;D Keksin sitten nerokkaan idean: Tiputtelin siihen jo vuoassa olevan täytteen päälle vihreää karkkiväriä, ja sekoitin sitä varovasti sekaan lusikan varrella! Eikös tuollaista epätasaista värjäystä kutsuta marmoroinniksi?



Lisäksi tein Macaroneja, joiden täyttö oli suorastaan yhtä juhlaa!




Oranssi= appelsiini, vaaleanpunainen= vadelma ja sininen=valkosukaa.

Macaroneja tein kolmessa eri värissä & maussa, Appelsiinni, vadelma ja valkosuklaa :)

Macaronit itsessään olivat minikokoisia, sellaisia pikkuriikkisiä mini-Macaroneja!




Juhlat itse meni ihanasti :)) Seura oli mahtavaa, ja mentiin yhdessä aluksi kattomaan se Hobitti leffa. 

Lisäksi paras juttu oli koko päivältä se, että näin yli puoli vuotta Brasiliassa asuneen ystäväni taas!!! Tähysteltiin toisen kaverin kanssa jännittyneinä finkinon ovelle, että milloin se sieltä tupsahtaa!
Samaan aikaan kun tähysteltiin, niin kyseinen tyyppi (Emma) oli hiipinyt meidän selän taakse, ja hyppäsi sieltä niskaan :D!! Parempi kun lahjat ja juhlat oli kyllä tavata taas vanha ja rakas ystävä, jonka             
oon tuntenut yli puolet elämästäni :))):) Hoin jotain älyttömiä sananpätkäsiä vielä enemmän kuin  
Kameran saadessani!

Onnellisina lähdettiin kohti leffasalia, mutta ensin poikettiin ostamaan leffakarkit, limut, popparit ja sen sellaista. Jono yllätti pituudellaan, ja ihan jo jonotamiseen saattoi mennä 15-20 min (+ mun odotettavissa oleva valinnanvaikeus irtokarkkien kanssa, sähläys siitä miten saadaan limut ja popparit halvimmalla, sekä kuitenkin huolehtiminen siitä rahojen riittämisestä ja laskeskelusta). Rynnättiin yläkerran ykkös-salin eteen, vain huomataksemme sen olevan jo kiinni (oli varmaan ollut jo jonkin aikaa). Koputettiin muutaman kerran oveen, kunnes urhea Laura soitti asiakaspalvelunumeroon. 
Alle minuutissa saapui kiltti mies avaamaan meille oven, ja kertoi että 3D lasit löytyy sivusta. 

Menin hakemaan laseja ja kannoin samalla jumbopoppareita (ei minun, parin kaverin yhteiset) kun luontaisen iloinen Laura huitaisi popparit käsillä elehtiessään komeasti nurin lattialle. Aloin äkkiä kerätä poppareita, joista lähes kaikki olivat lattialla, takaisin boksiin. 
Sama mies joka oli kiltisti avannut meille oven, tuli taskulampun kanssa katsomaan mitä häsläsimme lattialla. Minä kauhoin poppareita polvillani kiireesti takaisin, ja laura auttoi minua. 

Mies kiltisti kertoi, ettei meidän tarvitse siivota niitä lattialta, siivoja voi tehdä sen myöhemmin. En oikein kehdannut kertoa että ajattelin ne vielä syötäviksi, joten kiitin ja lähdimme jälleen melkein täyden popparikulhon kanssa suunnistamaan paikoillemme. 
Mies huikkasi peräämmee, että voimme vain valita jotkin vapaat paikat, joka oli ihan hyvä, niin vältyttiin lisädraamalta. Istuttiin kymppirivin reunoille.

Onneksi noin suositussa leffassa oli paljon mainoksia, ja itse leffaa oli ehtinyt mennä vain hieman ;D

Leffa oli hyvä, ja 3D tekniikka mahtavaa!! Pääsi suorastaan sisään tarinaan :>. Ehkä vähän liikaakin niissä ällöttävissä Klonkku kohdissa... 


Loppu leffa-aika meni ilman suurempia nolouksia... Melkein kolme tuntia on kuitenkin niin pitkä aika, että vika tunti meni jalat ristissä, ja leffan loppu tuli tarpeeseen! lisäksi Anniinan popparikulhon pohjassa oli reikä, ja Anniinaa seurasi ohut popparimurusten jana.





Kotona odotti pitsaa, jonka jälkeen syötiin syntärikakkua ja suklaafondueta erilaisilla dipattavilla :)


Juuu... Se täytteen "marmorointi" jälki ei oikein ollut täydellsitä...  Näyttää vähän homeiselta :D


Lahjoista ei ole kuvaa, mutta sain paaaljon kaikkea ihanaa!! <3
Ehkä kaikkein käytännöllisin lahja oli sateenvarjohattu :D:D se on siis sellainen pieni sateen varjo, joka pistetään pään päälle hienoksi hatuksi :D Mentiin myös viereiseen autioon puistoon kokeilemaan yhtä lahjaa, sellaista tuubia, jota kääntämällä sieltä pelmahti ilmoille valtava hopeisten jättiglittereiden pöllähdys!

Siinä kaikki, oli parhaat mahdolliset synttärit, kiitos seuran ;) <3

tiistai 8. tammikuuta 2013

top 5 lakkaukset viime vuodelta


Koska vuosi on nyt juhlallisesti vaihtunut, päätin tehdä viimevuoden (sen neljän kuukauden ajalta mitä oon blogia ehtinyt pitämään...) lakkauksista top 5 listauksen!
Lakkaukset on sekavassa järjestyksessä, sillä niiden järjestämiseen parhaimmasta alaspäin menisi mun tapauksessani ikä ja terveys... :D

jokaisen lakkauksen yhteydessä on oranssilla linkki, josta pääsee halutessaan tutkimaan vähän tarkemmin lakkauksia koskevia postauksia, joista mulle itselleni niitä selaillessa tuli monia muistoja mieleen <3. Ja myönnettäkööt, että näitä lakkauksia valitessa vaikutti myös hieman ulkonäon lisäksi lakkausten "tunnelma" (tai miten sen nyt selittäisi...) eli jotenkin että oliko aurinkoinen vai sateinen päivä, oliko juuri karmea kouluviikko kesken, vai vietettiinkö jo viikonloppua. Hankala selittää, mutta esimerkiksi tuo eka lakkaus tuossa alla oli tehty kun olin valtavan iloinen ja ihanan aurinkoinen päivä ja kaikkea, niin että siitä tulee kiva mieli jo pelkästään sen nähtyään :)

Sitä enenpää selittämättä ja filosofioimatta siis ne top 5 lakkaukseni kuluneelta neljältä kuukaudelta!! :


tämän lakkauksen tein valtavan ihanana päivänä, niinkuin ylempänä ehdin jo mainitakin! Lisäksi tätä tehdessä ei ollut vielä niin valtavaa itsekriittisyyttä kynsilakkauksiani kohtaan, kun tämä oli tosiaan vain yksi ensimmäisistä lakkauksistani! Ja tämä oli muuten täysin ensimmäinen lakkaus jonka tänne bogiin lisäsin, joten se oli suuri hetki <3
Liukuvärjäys tapahtui pumpulipuikolla, ja kiehkurat piirsin grillitikulla!! ;D

Oli vielä kesäkin (mun mittapuullani), ja kaamos inhoajana ikävöin sitäkin asiaa näissä kynsissä hirveästi ;<

Juuu.... Mutta siis se pääasia näissä on, että vaikka ovatkin vähän sotkuiset ja kaikkea, niin nää kynnet on aivan ihanan väriset, sekä koristelutkin on kauniit ja yksinkertaset <3




Seuraavaksi on mun ensimmäiset, yberkesäiset fimokynnet! Lisää niistä täällä!

Näissäkin varmaan viehättää aika paljon värit, jotka on liukuvärjäyksineen taas jotenkin ihan mun mieleeni :) lisäksi tykkään tunkea kynnet aivan täyten kaikkea, ja tuossa tapauksessa noita fimoja oli läjäpäin!


Nää on kyllä musta jotenkin aivan valloittavat!! :D Tein siis kaverille kynnet joissa kaksi pientä pupua on päässeet mellastamaan kasvimaalle... Koristeet olin itse ajankulukseni kasannut €:
Jaaa myös näissä kynsissä on ihanat värit! :D Tuollainen kiva vihreä sekä oranssi on yhdessä kivan väriset :)

 Näistäkin löytyy lisää juttua täältä, samasta postauksesta kuin noista ylemmistäkin... Ei ihan sitä parasta  bisnestä kertoa noista kahdesta samassa postauksessa, vai mitä?



Nää oli jollain selittämättömällä tavalla täysin ihanat!! :) Mutta näiden kuvaaminen oli kyllä kamalaa...

Tein tahallani kynsiin vähän vinoa ristikkoa, ja kaikenmailman värikkäitä kukkasia sekä köynnöksia, ja kappas! Lopputulos toi mulle mieleen aivan Liisa ihmemaassa 2:sen!

Siinä kyllä käy niin että niitä ihaninpia kynsiä on hankalin pitää pisinpään, joten nää ei valtavan kauaa pysyny ;<


Seuraavana on vuorossa kynnet, jotka oikeastaan tein jo viimekesänä ennen blogin aloittamista. Täytyy sanoo että nämä oli ehdottomasti mun suuriprojektisimat kynteni ikinä!! Teko oli kyllä tosi kivaa ;))
Eli tein totoro elokuvan innoittamana 3D kynnet, joissa kaikki hahmot ja jutut on 3D :D
Myös toisessa kädessä olleet, elokuvan päähenkilötytöt Satsuki ja Mei.

Harmi etten saanut valmiista kynsistä valtavan laadukkaita kuvia, mutta täältä löytyy kaikki kelvolliset kuvat jotka olin saanut tallennettua!

Nää kynnet taisi päästä listaan sen hauskan 3D idean takia, ja nää oli muutenkin aika hauskat, tosin se isokokoinen totoro oli niin iso mun peukussani (koko peukun kynnen kokoinen...) että se näytti joltain syöpäkasvaimelta :D

Haa! Ja nyt esittelyyn pääsee listan yksinkertaisimmat kynnet, eli nämä! Nääkään ei tosin oo mun käsissäni, vaan lakkasin kaverin kynnet :>
Eipä näistä muuta sanottavaa kun kivat on ja yksinkertaiset sekä (kaverin ansiosta) nätin väriset!

Ja ainiin! Lisää juttua näistä kynsistä (ja näköjään paljon muustakin :D) täältä!


Hehee :D:D tän oli tarkoitus olla top 5 listaus, mutta karsimisesta tuli niin haastavaa että näköjään tästä tulikin omalaatuinen, top 6 listaus!!

Viimeisenä siis nyt esiintyy syksyaiheinen manikyyri, jossa toi manikyyriraja on hieman tavallista pidempi. Tässäkin pidän paljon väreistä! Tän listauksen aikana oon huomannut, että mulle on selvästikkin nuo värit tosi tärkeitä, kun niistä kokoajan touhotan :D

Siinä oli mun top 6 lakkaukset viimevuodelta :>
Toivottavasti seuraavalta vuodelta tulee vielä hulppeampi, luultavasti top 10, lakkauslistaus!